|
Tampereen Painiseura ry tiedottaa
Tampereen Painiseuran Painikoulu
Painisali jossa harjoituksia pidetään sijaitsee Ratinan perällä
viimeisien ovien takana. (Maraton portin jälkeen ensimmäinen ovi).
Harjoitukset ovat tiistaisin ja torstaisin klo 17:30-19:00 alkaen 19.8.
Uusien painikoululaisten ilmoittautuminen toivotaan tapahtuvan 19.8, 24.8 tai 26.8.
Myös myöhemmin pääsee mukaan kun ilmoittautuu valmentajalle.
Varusteet: Jalkaan painikengät tai ohutpohjaiset sisäpelikengät.
Päälle sopiva t-paita sekä verryttely housut tai pyöräily sortsit.
Mukaan myös peseytymisvälineet, eli pyyhe ja puhtaat vaahteet. Harjoituksien jälkeen
käydään aina peseytymässä hygienia syistä. Harjoituksiin voi ottaa mukaan
vesi pullon. (Ainoastaan vettä voi juoda painiharjoituksien lomassa)
Tuntia ennen harjoituksien alkua ei olisi suotavaa syödä tukevasti.
Tampereen Painiseuran harjoituksissa lajiin voi tutustua kaksi kertaa maksutta.
Tämän jälkeen valmentajalle on tuotava kuitti(kopio) maksun suorittamisesta.
Painikoulu aloitus paketin perusmaksu on 90€, joka pitää sisällään
vakuutuksen, lisenssin, jäsenmaksun sekä t-paidan.
Painikoulu on suunnattu 6-15 vuotiaille.
Vanhemmat voivat jäädä seuraamaan painiharjoituksia.
Painikoulun harjoitukset sisältävät mm.
| Pallopelejä |
Kisailua |
Erilaisia harjoituksia, joilla kehitetään koordinaatiota, liikkuvuutta, ketteryyttä, yms |
Kamppailulajin periaatteisiin tutustumista |
Painin tekniikan alkeita |
Hivenen leikkimielistä painia |
Päätavoite seuran painikoulun harjoituksissa on kasvattaa nuorten
liikunnallisia kykyjä ja valmiuksia, sekä samalla opettaa painin alkeita.
Toivomme yllä olevan perus informaation vastanneen suurimpaan osaan kysymyksiänne.
Olette kuitenkin tervetulleita esittämään lisäkysymyksiä ilmoittautumisien yhteydessä!
Tampereen Painiseura toivottaa kaikki uudet innostuneet harrastajat tervetulleeksi hyvän urehilun pariin!
Lehden painikouluilmoitus (pdf)
Syys retki Seitsemiseen
Tampereen Painiseura suorittaa patikka retken Seitsemiseen 11.9. Kokoontumis paikkana on
Ylöjärven jäähallin parkkipaikko, josta lähdetään eteenpäin klo 9:00.
Mukaan riittävä varustus, vettä, evästä sekä reipasta mieltä.
Mikäli tarvitset kyydin jo ylöjärvelle ota yhteyttä seuran johtokunnan jäseniin, jotka
voivat auttaa yhteiskyytien järjestelyssä!
Toivotamme kaikki seuran jäsenet tervetulleiksi!
Teatteri lippuja
Tampereen Painiseura myy lippuja Tampereen Työväen Teatterin suosittuun
Chicago musikaaliin.
Näytäntö päivä on perjantai 15.10. klo 19:00.
Tiedustele lippuja Tuulalta / Johtokunnan jäseniltä
FiLa:n huomiosoituksia seuran jäsenille!
Painin EM-kilpailujen yhteydessä jaettiin seuraavat huomionosoitukset seuramme jäsenille:
Timo Kangasniemi: Filan hopeinen ansiomerkki
Tuula Kangasniemi: Filan pronssinen ansiomerkki
Kauko Järvinen: Filan pronssinen ansiomerkki
Tulostettava
versio |